Eläinkokeiden etiikka

Kirjoittanut filosofian tohtori, dosentti Elisa Aaltola.

Eläinkokeet ovat aiheuttaneet keskustelua niiden syntyajoista lähtien. Eläinkokeet lisääntyivät merkittävästi 1800-luvulla, jolloin Isossa-Britanniassa nousi asiaa koskeva, aina parlamenttiin saakka yltänyt julkisen keskustelun ryöppy. Lopulta juuri koe-eläinten asema oli yksi keskeisiä eläinsuojelulakien syntyperusteita.

Eläinkokeet ovat puhuttaneet monesta näkökulmasta. Huomion kohteena on erityisesti ollut eläinten mieli. Rene Descartes, uuden ajan filosofian kantahahmo 1600-luvulta, lanseerasi länsimaisen ajattelun osaksi näkemyksen, jonka mukaan eläimillä ei ole mieltä. Descartes väitti, että eläimet ovat mekanismien kaltaisia olentoja, joiden kipukäyttäytymisenkään taustalla ei ole varsinaista kipukokemusta. Kyseinen filosofi oli itse innokas eläinkokeitten harrastaja, mikä tuohon aikaan usein tarkoitti koirien naulitsemista tassuista pöytään ja niiden avaamista ilman minkäänlaisia nukutusaineita. Koirien ulvonta oli Descartesin näkökulmasta rinnastettavissa epäkunnossa olevan mekanismin toimintaan, eikä siis kertonut eläinten kokemusmaailmasta. Tämä tapa oikeuttaa eläinkokeita levisi nopeasti tutkijoiden parissa.

Eräs argumentti oli, että eläinten kipukäyttäytyminen on esteettisesti epämiellyttävää, sillä se muistuttaa ihmisten kipukäyttäytymistä . Oletuksena kuitenkin oli, ettei käyttäytyminen kerro kivusta, oli estetiikka sivuutettava ja tutkijan yksinkertaisesti ”karaistava mielensä”.

Erityisesti humanitarismin aikakausi 1700- ja 1800 -luvuilla toi toisenlaisen näkökulman esille. Väitteenä oli, että eläimet pystyvät tuntemaan kipua, ja että ”ihmisyyteen” kuului olennaisesti empatia muita eläimiä kohtaan. Eläinkoetutkija, joka kohteli eläintä silkkana biologisena koneistona, kadotti siis oman ihmisyytensä. Humanitarismiin liittyi myös muiden tunteiden painottaminen, ja vaikkapa myötätunto sekä sääli olivat asioita, joita ihmisiä kannustettiin jalostamaan itsessään. Eläinsuojeluliikkeen synty tänä aikakautena liittyikin vahvasti eräänlaiseen kanssaelämiseen suhteessa muiden eläinten kärsimykseen. Samalla eläinkokeiden kritiikki voimistui.

1900-luvun loppuvuosikymmeninä eläinkoekeskustelu lähti uuteen nousuun. Filosofi Peter Singerin Oikeutta eläimille vuodelta 1975 oli tässä suhteessa käänteen tekevä. Singer kuvaili kirjassaan seikkaperäisesti eläinkokeiden nurjaa puolta: niiden aiheuttamaa kärsimystä, monien kokeiden turhuutta ja kokeiden epäluotettavuutta. Keskeinen argumentti oli kuitenkin se, että eläimet pystyvät tuntemaan kärsimystä, ja että niin kauan kuin me emme ole halukkaita käyttämään vastaavalla älyllisyyden tasolla olevia ihmisiä koevälineinä, emme voi eläinten älykkyyden tasoon vedoten tehdä myöskään eläinkokeita.

Nykykeskustelu onkin edennyt asteelle, jossa eläinten mielen olemassaolosta ei juurikaan kiistellä. Tutkimus on tehnyt selväksi, että eläimet aina kaloista lintuihin, nisäkkäisiin, matelijoihin ja jopa äyriäisiin saakka pystyvät tuntemaan kipua ja kärsimystä, ja että niillä on tämän lisäksi monia muita kehittyneitä kognitiivisia kykyjä sekä laajan tunneskaalan. Eläin on kokeva, ajatteleva olento.

Keskeiseksi onkin noussut mielen sijaan eläinten käytön moraali. Eläinetiikka väittää, että laji sinällään ei voi olla peruste olennon kärsimyksen tai laajemmin kokemusten sivuuttamiselle. Se on biologinen ominaisuus ja siten verrattavissa sukupuoleen tai ihonväriin. Yhtälailla kuin me emme voi sivuuttaa naisen kokemuksia sukupuolen tai afrikkalaista syntyperää omaavan ihmisen kokemuksia ihonvärin perusteella, me emme voi sivuuttaa eläinten kokemuksia lajin vuoksi. Muunlainen toiminta on seksismiin ja rasismiin verrattavissa olevaa lajisortoa, eli ”spesismiä”.

Myöskään älykkyyden taso ei voi määrittää olennon kohtelua. Kuten Singer toi esille, tämä vaatisi johdonmukaisuuden nimissä muutoin sitä, että myös älyllisiä rajoitteita omaavia ihmisiä kohdeltaisiin koevälineinä. Me emme ihmisten välisissä suhteissa ajattele, että älykkyys määrittää yksilön arvoa, joten millä perusteilla se myöskään määrittäisi eläinten arvoa? (Toki tässä kohtaa on myös muistettava, että ”älykkyyden” mittaaminen on usein kovin ihmiskeskeistä: koiran tai rotan älykkyys voi saada erilaisen muodon, mutta olla silti hyvin kehittynyttä ja rikasta.) Eläinkokeita ei siis voida oikeuttaa lajin tai älyn tason perusteella.

Singerin kanta jättää kuitenkin oven auki sille mahdollisuudelle, että jos koe tuottaa huomattavasti enemmän hyötyä kuin haittaa, sille on kenties löydettävissä oikeutus. Toissijaiset kokeet, jotka palvelevat vain kaupallisia intressejä ja halua tuoda markkinoille yhä uusia rinnakkaisvalmisteita, sekä kokeet, joiden todennäköinen hyöty on pieni, eivät siis ole oikeutettavissa, mutta sellaiset kokeet, jotka ovat ihmisen tai eläimen perushyvinvoinnin näkökulmasta tärkeitä ja jotka todella voisivat tuottaa laajaa hyötyä, voivat saada mahdollisen siunauksen.

Mitä siis tehdä, jos koe keskittyy vaikkapa jonkin vakavan sairauden tutkimiseen, ja voisi tuoda apua monille ihmisille? Eläinoikeusnäkökulmasta tällaisessakaan tilanteessa koe ei ole oikeutettu. Esimerkiksi filosofi Tom Regan on esittänyt, että tärkeää ei ole ainoastaan eläinten suojeleminen kärsimykseltä, vaan eläimen kohtaaminen yksilönä. Eläin on kokeva, tunteva, ajatteleva olento, ”oman elämänsä toimija”, ja siten ”yksilö” sanan varsinaisessa merkityksessä. Samalla tapaa kuin me pidämme tahdon vastaisia ihmiskokeita täysin moraalittomina riippumatta siitä, mikä niiden aiheuttaman hyödyn määrä on, on meidän siis irtisanouduttava eläinkokeista – niiden hyödystä riippumatta.

Ihmiskokeet ovat vailla moraalista oikeutusta juuri siksi, että ihmiset ovat ”yksilöitä” – yksilöitä biologiasta ja älyn määrästä riippumatta. Heillä on näin ollen yksilöarvoa: he ovat olentoja, jotka itsessään ovat arvokkaita, eikä heitä koskaan tulisi kohdella silkkana resurssina tai välineenä muiden yksilöiden kohtaaman hyödyn tavoittelussa. Pahan välttäminen yhden yksilön kohdalla ei siis oikeuta pahan aiheuttamista toiselle yksilölle.

Tämä yksinkertainen ajatus on siis ulotettavissa koskemaan myös muita eläimiä. Koirat, hiiret ja rotat ovat yksilöitä, oman elämänsä toimijoita. Ne eivät voi olla silkkoja välineitä ihmisen hyödyn tavoittelussa. Eläinten mielen vakavasti ottaminen vaatiikin eläinkokeista luopumista.

Humanitarismin aikakaudella painotettu empatia näyttelee tässä prosessissa roolia. Eläinten yksilöllisyys sivuutetaan usein siksi, että ihmiset eivät pysty samastumaan eläinten näkökulmaan, näkemään erilaisuuden takaa mieltä. Tällöin eläimistä helposti tulee konemaisia olentoja, juuri sellaisia mekanismeja, joista Descartes puhui. Ihmisen katsoessa rottaa hän näkee vain turkkia, pitkän hännän ja oudosti käyttäytyvän olennon. Empatia auttaa kuitenkin näkemään myös jotakin muuta, löytämään eläimen mielen ja sitä kautta kiinnittämään huomiota myös muiden, erilaisten eläinten kokemusmaailmaan ja lopulta arvoon.

Yhteiskunta tarvitseekin enemmän halua kohdata muut eläimet empatian kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen pyrkii irrottautumaan ihmiskeskeisestä näkökulmasta, joka näkee kognitiivisia kykyjä ja arvoa vain inhimillisesti toimivissa olennoissa, ja tulee avoimeksi suhteessa erilaisuuteen. Rotat, hiiret, koirat ja siat ovat kaikki erilaisuudessaan häikäiseviä, mutta silti mielen omaavia olentoja, omia yksilöitään, ja tästä syystä myös itsessään arvokkaita. Empatian näkökulmasta eläinkokeet joutuvat yhä epäilyttävämpään valoon. Se vaatii meitä kyseenalaistamaan mielen omaavien olentojen käytön tutkimusvälineenä. Ja kenties humanitaristit olivat oikeassa: empatia muita eläimiä kohtaan lopulta tekee meistä itsestämme ”inhimillisiä” sanan varsinaisessa merkityksessä. Inhimillinen, empaattinen yksilö ei kohtele muita mielen omaavia olentoja tutkimusvälineenä, silkkana resurssina hyödyn tavoittelussa.

Onko eläinkoe hyvä koe?

Eläinkokeet ovat eettinen kysymys. Eläinkokeiden käyttöön ja oikeutukseen liittyy monia ristiriitoja.

Lue lisää

Eläinkokeiden historia

Tarkastele eläinkokeiden historiaa aikajanalla.

Lue lisää

Kudosluovutus ja biopankki

Eläinkokeita perustellaan elintärkeillä tutkimustarpeilla, kun samaan aikaan sairaaloissa heitetään runsaasti hukkaan ihmisperäisiä kudoksia, jotka voisivat hyödyttää ihmisiin liittyvää tutkimusta enemmän kuin eläinkokeet.

Lue lisää

Ihminen ja hiiri

Eläinkokeissa selvitetään esimerkiksi, miten jokin aine vaikuttaa hiireen. Tästä päätellään sen vaikutus ihmiseen. Kuinka samanlaisia ihminen ja hiiri siis ovat?

Lue lisää