Eläinkokeiden historia

Eläinkokeita on tehty ainakin 2500 vuoden ajan. Koko tuon ajan niiden tarkoituksena on ollut antaa tietoa, lisätä varmuutta ja tyydyttää ihmisten uteliaisuutta. Eläinkokeet ovat olleet välillä muodissa ja välillä epäsuosiossa, samoin kuin niiden tärkein korvausmuoto, ihmiskokeet ja muu ihmisruumiin tutkiminen, on vuoroin ollut sallittua ja vuoroin lailla kiellettyä. Mitä suuremmaksi ja laajemmaksi ihmisten elintaso on vuosisatojen kuluessa muuttunut, sitä enemmän koe-eläimiä on käytetty.

Eläinkokeiden historian aikajanalle on koottu kuuluisia eläinkoetutkijoita ja eläinkokeiden vastustajia, esitelty ja kyseenalaistettu yleensä eläinkokeiden ansioksi laskettuja saavutuksia ja kuvattu lainsäädännön kehitystä eri aikoina. Vertailun vuoksi aikajana esittelee myös maailmaa eniten kuohuttaneet ihmiskokeet, jotka on suoritettu ilman koehenkilöiden suostumusta ja ymmärrystä; yli 2500 vuotta ihminen on kerännyt tietoa ja kehittänyt tiedettä, mutta millä hinnalla?

Alku, eli 500-luku eaa. – 1800-luvun alku

500-luku eaa. (500 – 400 eaa.)

Säilyneiden kirjallisten dokumenttien perusteella eläimiä on hyödynnetty tutkimustarkoituksissa 500-luvulla eaa. Jo tällöin ajateltiin, että eläintä tarkastelemalla voitaisiin oppia ihmiskehosta ja sen toiminnasta. Ensimmäinen nimeltä tunnettu, eläimiä tutkimustarkoituksessa leikellyt henkilö oli nimeltään Alkmaion.

Hippokrates, lääketieteen isä (400 – 300 eaa.)

Kuuluisa lääkäri Hippokrates ei turvautunut eläinkokeisiin, vaan uskoi, että sairauksista, niiden kehityksestä ja hoidosta oppii parhaiten tarkkailemalla ja hoitamalla potilaita.

Rooman laki kielsi ihmisruumiiden leikkelyn (150 eaa.)

Kiellon seurauksena Hippokrateen esimerkkiin nojaava ihmisruumiin tutkiminen antiikin Roomassa tyrehtyi.

Galenos, vivisektion isä (100 – 200 jaa.)

Ensimmäinen tunnettu eläinkokeita tehnyt henkilö oli 100-luvulla jaa. elänyt kreikankielinen lääkäri Galenos, joka asettui asumaan Roomaan ja toimi monien keisareidenkin lääkärinä. Hän yhdisti ihmisanatomiasta ja -fysiologiasta tekemiään havaintoja ja eläinten anatomiasta keräämiään yleistyksiä laajoiksi fysiologian olettamuksiksi.

Galenoksen opit ovat vaikuttaneet länsimaiseen lääketieteeseen 1300 vuoden ajan. Vasta kun lääkärit ryhtyivät uudelleen tutkimaan ihmisruumista renessanssin myötä, saatettiin osoittaa, mitkä Galenoksen päätelmistä olivat virheellisiä.

Keskiaika (500 – 1400 jaa.)

Keskiajalla kirkko suhtautui kielteisesti ruumiinavauksiin ja ihmisanatomian tutkiskeluun tieteen nimissä. Lääkärikunta sovelsi Galenoksen oppeja, mutta lääketiedettä suositumpaa olivat uskomushoidot ja perimätieto.

Uusi aika - eläimestä kone (1500 – 1600)

Keskiaika päättyi vähitellen maailmankuvan muututtua löytöretkien ja uskonpuhdistuksen myötä ja porvariston alkaessa vaurastua 1400- ja 1500-luvuilla. Tiede, taide ja humanismi elivät uutta kukoistusta, ja ihmisruumis nousi tärkeäksi aihioksi niin taiteessa kuin tieteellisessä tutkimuksessakin.

1600-luvulla tapahtui järjen korostamisen eli rationaalisuuden sekä uudenaikaisen luonnontieteen läpimurto, joka toi mukanaan kokeellisen tutkimusmenetelmän. René Descartes ja Francis Bacon loivat tieteellisen metodin. Descartes näki ihmisen ja eläimen biologiset toiminnot mekaniikkana ja näiden ruumiit koneina. Descartesin mukaan eläimillä ei myöskään ollut sielua toisin kuin ihmisellä, mikä antoi entistä suuremman oikeutuksen vivisektiolle, eli elävien eläinten leikkelylle. Descartes epäili todennäköisesti jopa eläinten kykyä tuntea kipua. (Aaltola, 2004, 33)

Toisaalta jo Voltaire kritisoi vivisektiota. Hänen mielestään eläimillä oli tunteita ja ymmärrys ja eläinten leikkely johti aina vain toteamukseen, että eläimillä on samat elimet kuin ihmisillä. (Hirsjärvi et al., 2005, 57–59)

Galenoksen oppeja kumottiin (1543)

Vuonna 1543 belgialainen anatomi ja lääkäri Andreas Vesalius leikkeli ja analysoi ihmisruumiita. Hänen teoksensa De Corporis Humani Fabrica (”Ihmisruumiista”) johti siihen, että valtaosa Galenoksen opeista kumottiin. (Greek, 2009, 5)

1600-luku - eläinkokeiden nousukausi (1600 – 1700)

William Harvey ”keksi” verenkierron pitkällisten eläinkokeiden ja useiden ruumiinavausten jälkeen vuonna 1628. Hermofysiologi Haller leikkeli eläinten aivoja vaurioittaen eri kohtia ja tutkien näistä aiheutuvia oireita. (Hirsjärvi et al., 2005, 59)

Jeremy Bentham, eläinten oikeudet (1789)

Englantilaisfilosofi Jeremy Bentham nosti eläinten arvosta käytävään keskusteluun eläinten tuntoisuuden ja kyvyn tuntea kipua pari vuosisataa jatkuneen rationaalisuuden korostamisen jälkeen. Hänen kuuluisa lauseensa kuuluu seuraavasti: ”Kyse ei ole siitä, osaavatko ne ajatella, tai osaavatko ne puhua, vaan siitä, osaavatko ne tuntea.”

Benthamin mukaan ihmisillä on velvollisuus olla aiheuttamatta eläimille kipua ja kärsimystä. (Aaltola, 2004, 34)

500-luku eaa.
Hippokrates, lääketieteen isä
Rooman laki kielsi ihmisruumiiden leikkelyn
Galenos, vivisektion isä
Keskiaika
Uusi aika - eläimestä kone
Galenoksen oppeja kumottiin
1600-luku - eläinkokeiden nousukausi
Jeremy Bentham, eläinten oikeudet
400 eaa.
200 eaa.
0
200 jaa.
400 jaa.
600 jaa.
800 jaa.
1000
1200
1400
1600

1800-luvun alku – 1900-luvun alku

1800-luku, mikroskooppi ja tieteen kehittyminen (1800 – 1899)

Luonnontieteiden kehitys eteni suurin harppauksin 1800-luvulla. Siinä missä 1800-luvun alkupuolella paras hoitomuoto oli jättää potilas kokonaan hoitamatta, vuosisadan lopulla oltiin jo lähellä nykyaikaista lääketiedettä.

Suurin yksittäinen tekijä huimaan kehitykseen oli mikroskoopin kehittäminen ja bakteriologiaan perehtyminen. Sattuma, yritykset ja erehdykset avittivat niin ikään tieteen kehitystä.

Hygienian merkityksen oivalsi unkarilainen lääkäri Ignaz Weissman, joka huomasi lääkäreiden käsienpesulla ja lapsivuodekuolleisuudella olevan yhteys.

Laboratoriot ja tutkimus vakiinnuttivat kuitenkin paikkansa niin yliopistoissa kuin teollistuvan maailman teollisuusyhtiöissäkin vaurauden kasvaessa. 1800-luvun lopulla alkoi vivisektion laajamittainen vastustus Englannissa, Ranskassa ja Saksassa. Kirurgi Robert Lawson Tait vastusti avoimesti vivisektiota sekä epäeettisenä että epäluotettavana ja harhaanjohtavana tieteenä.(Hirsjärvi et al., 2005, 61–63)

Maailman ensimmäinen eläimiin kohdistuvat julmuudet kieltävä laki astui voimaan Englannissa (1822)

Louis Pasteur, bakteriologian isä (1822 – 1895)

Pasteur aloitti eläinten käytön sairauksien leviämismekanismien tulkinnassa istuttamalla tauteja eläimiin. Tämä johti 1900-luvun alkupuolella toksikologisiin eli myrkyllisyystutkimuksiin.

Pasteur myös kehitti ensimmäiset toimivat rokotteet muun muassa rabiesta ja pernaruttoa vastaan. Hänen rabiesrokotteensa oli testattu vain 11 koiralla ennen kuin sitä annettiin 9-vuotiaalle, raivotautisen koiran raatelemalle pojalle.[1] Rokote pelasti pojan hengen.

RSPCA (Royal Society for the Prevention of Cruelty to Animals) perustettiin (1824)

Claude Bernard, modernin ja kokeellisen fysiologian isä (1831 – 1878)

Bernard on jäänyt historiankirjoihin miehenä, joka toden teolla aloitti vivisektion mutta raakuuksillaan synnytti myös vivisektiota vastustaneen liikkeen.

Bernardin eläinkokeita voi kutsua nykyajan termillä biologinen perustutkimus. Hän leikkeli ja tutki eläviä eläimiä ja havainnoi elinten toimintaperiaatteita ja tarkoitusta, selvittäen muun muassa maksan ja munuaisten toiminnan. Näin hän tuli luoneeksi tieteellisen mallin ja kokeellisen lääketieteen.

Yksi Bernardin tieteellisistä malleista oli perheen koira. Kun Bernardin vaimo ja tytär löysivät koiran kuoliaaksi leikeltynä, he perustivat yhden varhaisimmista eläinkoevastaisista liikkeistä, ja Bernardien avioliitto päättyi.

Darwin: Lajien synty (1859)

Darwinin Lajien synty, evoluutioteorian perusteos, aiheutti julkaisuvuotenaan kohua ja kritiikkiä. Darwinin käsitys elämän historiasta teki ihmisestäkin eläimen. Näin ollen eläinten oikeuksia ei ole voinut enää polkea kyseenalaistamatta, koska ihmisen ja eläimen välinen ero paljastui pelkäksi aste-eroksi.

Evoluutioteorialla on toinenkin tärkeä ulottuvuus eläinten tieteellisen hyödyntämisen kannalta: se osoitti, että kaikilla eläinlajeilla on yhteinen perimä, joka voidaan jäljittää yksittäiseen organismiin, jolloin kaikilla lajeilla on tiettyjä yhteisiä piirteitä, kuten hiirellä ja ihmisellä 29 000 samanlaista geeniä. Hiirten ja ihmisten haara erosi toisistaan kuitenkin 70 miljoonaa vuotta sitten, ihmisten ja simpanssien 4-10 miljoonaa vuotta sitten. Ihmisen ja hiiren ero on siis 70 miljoonan vuoden mittainen. (Greek, 2004, 37)

Ensimmäinen vetoomus vivisektiota vastaan (1863)

Frances Cobbe, antivivisektioliikkeen pioneeri, keräsi Englannissa 783 allekirjoitusta eläinten leikkelyä vastaan vuonna 1863 ja uudelleen vuonna 1874.

SPCA – Yhdysvaltain Society for the Prevention of Cruelty to Animals perustettiin (1866)

Maailman ensimmäinen koe-eläinlaki ja antivivisektioliike Englannissa (1876)

Englannissa käsiteltiin lakialoitetta sekä vivisektion puolesta että sitä vastaan vuonna 1875. Komitea perustettiin pohtimaan asiaa. Seuraavana vuonna uudella lakialoitteella vaadittiin vivisektion sallimista vain, jos eläin on nukutettu. General Medical Council keräsi välittömästi 3000 allekirjoitusta vastustamaan aloitetta. (Hirsjärvi et al., 2005, 71)

Lopulta maailman ensimmäinen koe-eläinlaki näki päivänvalon vuonna 1876. Se oli karvas pettymys eläinkokeiden vastustajille, joiden mielestä laki suojeli ainoastaan tiedemiehiä, ei koe-eläimiä. (Hirsjärvi et al., 2005, 65)

Samana vuonna Frances Cobbe, tuleva BUAVin perustaja, perusti ensimmäisen eläinkokeita vastustavan yhdistysen, Victoria Street Societyn eli myöhemmin Anti-vivisection  Societyn.

Oxfordin yliopiston kuohunta 1880-luvulla (1882 – 1885)

Vuonna 1882 tohtori John Burdon-Sanderson, kuuluisa vivisektion kannattaja, valittiin Oxfordin yliopiston fysiologian laitoksen professoriksi. Päätöstä protestoitiin laajamittaisesti.  Kolme vuotta myöhemmin professori John Ruskin luopui Oxfordin yliopiston professuurista vastalauseena fysiologian laitoksen sisäpuolella tapahtuvista julmuuksista.

Pohjoismainen yhdistys tieteellisen eläinrääkkäyksen vastustamiseksi perustettiin Ruotsissa (1882)

Tuleva Eläinsuojeluliitto Animalia perustettiin 80 vuotta myöhemmin tämän yhdistyksen Suomen osastoksi.

BUAV, British Union for the Abolition of Vivisection (1898)

Frances Power Cobbe perusti yhden varhaisimmista eläinten oikeuksia ajaneista liikkeistä Bristolissa vuonna 1898. Liiton tavoitteeksi asetettiin nimensä mukaan vivisektion täydellinen lakkauttaminen.

Poliotutkimus (1900 – 1910)

Poliota tutkittiin aluksi useilla eri eläinlajeilla, ennen kuin tiedemiehet päätyivät apinaan.

1900-luku – eläinkoeteollisuuden vuosisata (1900)

1900-luku mullisti ihmisten maailmankuvan, elämäntavat ja tieteen kehityksen. Vuosisataan mahtui kaksi maailmansotaa ja pitkä kylmän sodan jakso, jotka kaikki lisäsivät eläinkokeiden määrää räjähdysmäisesti. Samalla toden teolla käynnistynyt teollistuminen synnytti eläinkoeteollisuuden. Vastapainona 1900-luku todisti myös eläinsuojelu- ja eläinoikeusliikkeiden nousun ja vähitellen kasvavan aseman sekä eläinkoelainsäädännön yleistymisen lähes kaikkialla maailmassa.

Maailmaa kuohuttivat lisäksi useat julmat ihmiskokeet.

Teknologian kehitys nousi avuksi eläinkokeiden vähentämisessä ja asetti eläinkokeet hiljalleen vanhanaikaisen tutkimusmetodin asemaan. Toisaalta geenimanipulaation mukanaan tuomat uudet mahdollisuudet alkoivat lisätä koe-eläinten, etenkin hiirien, määrää vuosisadan loppupuolella.

Ensimmäinen maailmansota 1914–1918

Antivivisektioliike heikkeni ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin tieteen ja tutkimuksen kehittämisen vastustamista pidettiin epäisänmaallisena. Toisaalta liike oli jo vahvasti jakautumassa kahteen leiriin: niihin, jotka vaativat vivisektion täydellistä kieltoa ja niihin, jotka pyrkivät tavoitteeseen maltillisemmin, lakkauttamalla kokeen kerrallaan.

Toinen maailmansota 1939–1945

Toinen maailmansota lisäsi eläinkokeita entisestään, sillä sotateollisuus valmisti ja testasi uusia kemiallisia aseita eläimillä. Sotilaslääkinnän parissa taas kehitettiin uusia keinoja lääkitä sotavammoja. Puolustusvoimien suorittamat eläinkokeet jatkuivat runsaslukuisina koko kylmän sodan ajan. Toisen maailmansodan aikana erityisesti natsi-Saksassa suoritettiin ihmiskokeita.

Elintason nousu ja kylmä sota 1950-luvulta alkaen

Varsinainen eläinkoebuumi alkoi sotien jälkeen elintason noustessa huimasti 1950- ja 1960-luvuilla. Se johti suoraan erilaisten kemikaalien kulutuksen kasvuun, mikä taas kasvatti toksikologisen eläinkoetutkimuksen määrää. Tapahtui paradigmanmuutos. Kun vielä 1920-luvulla eläinkokeista noin 60 % liittyi lääketieteeseen, 1960-luvulla vastaava luku oli enää 30 %. Tästäkin valtaosa oli lääkkeiden testaamista.

Kylmä sota nosti Yhdysvaltain asemaa tiedemaailmassa ja sitä myötä myös koe-eläinmääriä. Aseteollisuus ja puolustusvoimat testasivat erilaisia hermokaasuja ydinaseita eläimillä.

Myös avaruuden valloittaminen ja tutkiminen vaati niin Yhdysvalloissa kuin Neuvostoliitossakin omat uhrinsa. (Hirsjärvi et al., 2005, 65–66)

Eläinkokeiden vastustus järjestäytyi Suomessa (1900 – 1901)

Helsingin yliopiston anatomian ja fysiologian laitoksen johtajaksi valittiin vuonna 1900 vivisektiota suosiva Robert Tigerstedt. Seuraavana vuonna perustettiin nykyinen SEY – Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liitto, silloiselta nimeltään Suomen Eläinsuojeluyhdistys. Eläinkokeiden vastustaminen ei kuitenkaan kuulunut merkittävästi sen toimialaan. 

1800-luku, mikroskooppi ja tieteen kehittyminen
Maailman ensimmäinen eläimiin kohdistuvat julmuudet kieltävä laki astui voimaan Englannissa
Louis Pasteur, bakteriologian isä
RSPCA (Royal Society for the Prevention of Cruelty to Animals) perustettiin
Claude Bernard, modernin ja kokeellisen fysiologian isä
Darwin: Lajien synty
Ensimmäinen vetoomus vivisektiota vastaan
SPCA – Yhdysvaltain Society for the Prevention of Cruelty to Animals perustettiin
Maailman ensimmäinen koe-eläinlaki ja antivivisektioliike Englannissa
Oxfordin yliopiston kuohunta 1880-luvulla
Pohjoismainen yhdistys tieteellisen eläinrääkkäyksen vastustamiseksi perustettiin Ruotsissa
BUAV, British Union for the Abolition of Vivisection
Poliotutkimus
1900-luku – eläinkoeteollisuuden vuosisata
Eläinkokeiden vastustus järjestäytyi Suomessa
1800
1810
1820
1830
1840
1850
1860
1870
1880
1890

1900-luvun alku – 1950-luku

Poliotutkimus (1900 – 1910)

Poliota tutkittiin aluksi useilla eri eläinlajeilla, ennen kuin tiedemiehet päätyivät apinaan.

1900-luku – eläinkoeteollisuuden vuosisata (1900)

1900-luku mullisti ihmisten maailmankuvan, elämäntavat ja tieteen kehityksen. Vuosisataan mahtui kaksi maailmansotaa ja pitkä kylmän sodan jakso, jotka kaikki lisäsivät eläinkokeiden määrää räjähdysmäisesti. Samalla toden teolla käynnistynyt teollistuminen synnytti eläinkoeteollisuuden. Vastapainona 1900-luku todisti myös eläinsuojelu- ja eläinoikeusliikkeiden nousun ja vähitellen kasvavan aseman sekä eläinkoelainsäädännön yleistymisen lähes kaikkialla maailmassa.

Maailmaa kuohuttivat lisäksi useat julmat ihmiskokeet.

Teknologian kehitys nousi avuksi eläinkokeiden vähentämisessä ja asetti eläinkokeet hiljalleen vanhanaikaisen tutkimusmetodin asemaan. Toisaalta geenimanipulaation mukanaan tuomat uudet mahdollisuudet alkoivat lisätä koe-eläinten, etenkin hiirien, määrää vuosisadan loppupuolella.

Ensimmäinen maailmansota 1914–1918

Antivivisektioliike heikkeni ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin tieteen ja tutkimuksen kehittämisen vastustamista pidettiin epäisänmaallisena. Toisaalta liike oli jo vahvasti jakautumassa kahteen leiriin: niihin, jotka vaativat vivisektion täydellistä kieltoa ja niihin, jotka pyrkivät tavoitteeseen maltillisemmin, lakkauttamalla kokeen kerrallaan.

Toinen maailmansota 1939–1945

Toinen maailmansota lisäsi eläinkokeita entisestään, sillä sotateollisuus valmisti ja testasi uusia kemiallisia aseita eläimillä. Sotilaslääkinnän parissa taas kehitettiin uusia keinoja lääkitä sotavammoja. Puolustusvoimien suorittamat eläinkokeet jatkuivat runsaslukuisina koko kylmän sodan ajan. Toisen maailmansodan aikana erityisesti natsi-Saksassa suoritettiin ihmiskokeita.

Elintason nousu ja kylmä sota 1950-luvulta alkaen

Varsinainen eläinkoebuumi alkoi sotien jälkeen elintason noustessa huimasti 1950- ja 1960-luvuilla. Se johti suoraan erilaisten kemikaalien kulutuksen kasvuun, mikä taas kasvatti toksikologisen eläinkoetutkimuksen määrää. Tapahtui paradigmanmuutos. Kun vielä 1920-luvulla eläinkokeista noin 60 % liittyi lääketieteeseen, 1960-luvulla vastaava luku oli enää 30 %. Tästäkin valtaosa oli lääkkeiden testaamista.

Kylmä sota nosti Yhdysvaltain asemaa tiedemaailmassa ja sitä myötä myös koe-eläinmääriä. Aseteollisuus ja puolustusvoimat testasivat erilaisia hermokaasuja ydinaseita eläimillä.

Myös avaruuden valloittaminen ja tutkiminen vaati niin Yhdysvalloissa kuin Neuvostoliitossakin omat uhrinsa. (Hirsjärvi et al., 2005, 65–66)

Eläinkokeiden vastustus järjestäytyi Suomessa (1900 – 1901)

Helsingin yliopiston anatomian ja fysiologian laitoksen johtajaksi valittiin vuonna 1900 vivisektiota suosiva Robert Tigerstedt. Seuraavana vuonna perustettiin nykyinen SEY – Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liitto, silloiselta nimeltään Suomen Eläinsuojeluyhdistys. Eläinkokeiden vastustaminen ei kuitenkaan kuulunut merkittävästi sen toimialaan. 

Ensimmäinen kaupallinen koe-eläinlaitos (1901)

Iso-Britanniassa perustettiin ensimmäinen kaupallisesti toimiva laboratorio ja koe-eläinlaitos. Samana vuonna maassa suoritettiin 38 000 koe-eläinlain mukaista eläinkoetta, kun niitä lain astuttua voimaan 1876 tehtiin alle 300 vuodessa.

Pavlovin koirakokeet (1903)

Vuonna 1903 Pavlov julkaisi 14. Maailman lääketieteen kongressissa tutkimuksensa koirien reflekseistä ja toiminnoista, joita hän kutsui ehdollistumiseksi. Pavlov havainnoi, että koirat alkoivat erittää sylkeä jo kuullessaan ruokaa tuovien eläintenhoitajien askeleet. Nämä tulokset selittivät eläinten ja ihmisten keinoja sopeutua ympäristöönsä ja tekivät objektiivisen psyykeen tutkimuksen mahdolliseksi.

Myöhemmin eläimille on aiheutettu neurooseja, traumoja, masennusta ja psyykkisiä sairauksia pitkällisillä sähkösokkihoidoilla, useiden kuukausienkin mittaisella sosiaalisella eristämisellä ja pelotteilla. (Hirsjärvi et al., 2005, 62)

http://www.nobelprize.org/nobel_prizes/medicine/laureates/1904/pavlov-bio.html

Kohukirja eläinkokeista yliopistossa (1903)

Lizzy Lind af Hageby ja Leisa Katherine Schartau, Lontoossa naiskiintiön turvin lääkäriksi opiskelevat ruotsalaiset eläinkokeiden vastustajat, julkaisivat vuonna 1903 teoksen The Shambles of Science: Extracts from the Diaryof Two Students of Physiology. He kirjoittivat yliopiston luentosaleissa todistamistaan opetustarkoituksessa suoritetuista eläinkokeista.

Eniten keskustelua herätti koe, jossa pieni, ruskea kulkukoira naulattiin päästään ja tassuistaan kiinni pöytään, minkä jälkeen sitä leikeltiin, ja pitkään jatkuneen kidutuksen jälkeen sen kehoon johdettiin sähkövirtaa puolen tunnin ajan. Koiran kärsimys päättyi lopulta puukoniskulla sydämeen. Kirjailijat eivät havainneet, että minkäänlaisia nukutus- tai puudutusvälineitä olisi käytetty, ja koiran kuvattiin kouristelevan, vapisevan ja kamppailevan vastaan niin paljon, kuin se suinkin pystyi. Kirjassa myös kerrotaan, että yleisö toisinaan nauroi koiran pyristelylle.

Kohu kirjan ja erityisesti pienen ruskean koiran ympärillä jatkui vuosia. Koiralle päätettiin pystyttää patsas, The Brown Dog Statue, kunnioittamaan eläinkokeiden uhreja. Lääketieteen opiskelijat kävivät toistuvasti tärvelemässä patsasta ja osoittamassa välillä väkivaltaisestikin mieltään eläinkokeiden puolesta ja eläinsuojelijoita vastaan.

Kulkukoirien käyttö eläinkokeissa kiellettiin, Englanti (1906)

Kongressi eläinkokeiden kieltämisestä lailla (1909)

World League against Vivisection järjesti Lontoossa kansainvälisen konferenssin, jonka tavoitteena oli kaikkien eläinkokeiden lakkauttaminen.

Kemikaalien turvallisuustestaus eläimillä alkaa (1920 – 1930)

Eläinkokeet yleistyivät räjähdysmäisesti 1800- ja 1900-lukujen aikana. 1920-luvulla alkoivat tuotteiden turvallisuutta tutkivat eläinkokeet, kun kemikaaleja ryhdyttiin tutkimaan eläimillä. Ensimmäinen tähän tarkoitukseen laadittu koe oli nimeltään LD 50 (”lethal dose”), jossa selvitetään tutkittavan aineen pitoisuus, joka tappaa tasan puolet koe-eläimistä. Kyseessä on tuskallinen myrkytyskoe, joka on edelleen käytössä kaikkialla maailmassa.

Nobelin palkinto insuliinista (1923)

Teurastetuista eläimistä sivutuotteena saatava insuliini piti diabeetikoita elossa useiden kymmenien vuosien ajan. Ehkä siksi usein kuuleekin, että insuliini olisi eläinkokeiden tuloksena syntynyt hoitomuoto. Oikeammin sanottuna insuliini on ihmismallissa todettu haiman tuottamaksi aineeksi, jota diabetes-potilas tarvitsee. Kun diabetesta alettiin tutkia eläimillä, tulokset olivat harhaanjohtavia, kunnes löytyi oikea eläinmalli, jolla voitiin osoittaa se, mitä jo pitkään oli osattu päätellä ihmispotilaista.

Diabeteksen, insuliinin ja haiman yhteys löydettiin jo vuonna 1869 ihmisessä, kun haimasyöpää tai -tulehdusta sairastavilla henkilöillä todettiin diabeettisia oireita. Sattui myös niin, että eläintenhoitaja huomasi kärpästen kiinnostuvan erityisesti niiden eläinten virtsasta, joilta oli poistettu haima, sillä kyseisten eläinten virtsa oli erityisen sokeripitoista.

1900-luvun alussa suoritetut eläinkokeet antoivat kuitenkin ymmärtää, että diabetes oli maksan aiheuttama sairaus.

Vuonna 1923 tohtoreille Macleod ja Banting myönnettiin Nobelin palkinto insuliinin eristämisestä koiran haimassa. Tutkijat käyttivät koiraa vain, koska eläinmallin käyttö oli ajan tapa. Haiman ja insuliinin yhteys oli jo todettu ihmisillä, ja ihmiskudosta olisi ollut saatavilla vastaavaan tutkimukseen.

Samana vuonna Banting ja Best antoivat koiran haimasta eristettyä ihmispotilaille katastrofaalisin seurauksin. Myöhemmin koirien käyttö insuliinin eristämisessä ja kehittämisessä tuomittiinkin kovin sanan kääntein alusta loppuun asti virheelliseksi.

Insuliinin valmistaminen suurissa määrissä mahdollistui, kun sitä opittiin tuottamaan in vitro -menetelmin laboratoriossa. Aluksi pohjalle tarvittiin teurastamoilta saatava sikojen ja nautojen insuliinia. Tätä nykyä diabeteksen hoidossa käytetään eläininsuliinia turvallisempaa ihmiskudosperäistä insuliinia. (Greek, 2004, 68–69)

Therapeutic Substances Act (1925)

Uusi laki lääkeaineiden turvallisuudesta kasvatti eläinkokeiden määrää valtavasti Yhdysvalloissa.

Penisilliini kehitetään (1928)

Lääketieteen historia ei ole yksiselitteistä, ja penisilliinikin on kehitetty ensi kertaa jo 1800-luvun lopulla. Se keksittiin uudelleen 1920-luvulla, mutta eläinkokeiden ansiosta sen edut saatettiin todistaa vasta neljännesvuosisataa myöhemmin.

Alexander Flemingille on annettu kunnia penisilliinin uudelleen löytämisestä. Fleming testasi penisilliinin tehoa hiiriin ja kaniineihin saatuaan lupaavia tuloksia suorittamistaan in vitro -penisilliinitutkimuksista.

Kaniinimalli oli kuitenkin suuri pettymys, sillä kanit kuluttivat penisilliinin pois elimistöstään vain 30 minuutissa, kun lääkeaine olisi tarvinnut useita tunteja aikaa vaikuttaakseen halutulla tavalla. Tulos jäädytti penisilliinin tutkimusta, eikä sitä testattu ihmisillä tai suuremmilla eläinmäärillä, vaikka Fleming jatkoi penisilliinin parissa vielä 1940-luvulla, jolloin hän antoi sitä myös muutamille ihmispotilaille.

Flemingin työn ansiosta tohtorit Florey ja Chain ryhtyivät puhdistamaan pieniä määriä penisilliiniä. Tämän jälkeen he testasivat sitä hiirillä, jotka sopivat tehtävään pienen kokonsa vuoksi. Penisilliini onnistui parantamaan hiirten muutoin hengenvaaralliset tulehdukset. Kyseessä oli onnekas sattuma, sillä kaniineihin penisilliini ei vaikuta, marsut, hamsterit ja kissat kuolevat penisilliinistä ja rotilla se aiheuttaa jälkeläisten epämuodostumia.

Vuonna 1942 Fleming pyysi Floreyltä penisilliiniä vakavaa aivokalvontulehdusta sairastavaa ystäväänsä varten. Flemingin ystävä pelastui. Florey antoi lääkettä sairaalle kissalleen samaan aikaan kuin Fleming ystävälleen. Floreyn kissa kuoli. (Greek, 2004, 69–71)

Penisilliini on yksi tärkeimmistä, tunnetuista lääkeaineista, joka oli vähällä jäädä kokonaan löytämättä eläinkokeiden vuoksi.

Harlow’n apinakokeet (1930 – 1960)

Harry Harlow, rakkauden professoriksikin joskus tituleerattu, laajasti arvostettu mutta myös kiistelty professori ja psykologi, teki vuosikymmenten ajan emolta riistoon, kiintymykseen ja sosiaaliseen eristämiseen liittyviä psykologisia kokeita rhesusapinoilla. Hän onnistui osoittamaan kosketuksen ja kontaktin olevan tärkeää kasvuvaiheessa oleville kädellisille. Hän työskenteli University of Wisconsin-Madisonin -yliopistossa, jossa hänen työtoverinaan oli jonkin aikaa tarvehierarkian tutkijana tunnettu Abraham Maslow.

Kokeissaan Harlow erotti apinanpoikaset kokonaan emostaan heti syntymässä, siirsi poikaset murheen alhoksi nimittämäänsä korkeaseinäiseen, teräksiseen laatikkoon ja piti niitä siellä joko kolme, kuusi tai kaksitoista kuukautta. (Videokuvaa tutkimuksesta osoitteessa http://www.youtube.com/watch?v=e5I6d_vq-Cc.)

Toista tutkimussuuntaa edustivat erilaiset mekaaniset hirviöäidit, jotka poikaset oli ehdollistettu pitämään emoinaan. Nämä hirviöt puhalsivat voimakkaita paineilmasuihkuja, pitivät äkillistä kovaa melua, pudottivat kehonsa lämpötilan äkisti jäljittelemään hylkimisreaktiota tai työnsivät kehonsa sisältä piikit kohti poikasta. (Linkkejä videoihin tutkimuksesta: http://www.youtube.com/watch?v=vbEdNJ-e-Yc, ja http://www.youtube.com/watch?v=CU9jKlNK1Qc. ) Harlow pyrki myös aiheuttamaan apinoille mielenhäiriöitä ja luomaan hirviöäitejä, eli sosiaalisesti täysin eristettyjä naaraita, jotka oli tarkoitus saattaa tiineiksi. Naaraat eivät kuitenkaan kiinnostuneet uroksista, joten ne oli tiineytettävä raiskauspenkiksi kutsutun välineen avulla.

Jo vuonna 1951, ennen kuin Harlow oli edes aloittanut apinakokeitaan, psykiatri John Bowlby oli tutkinut äidinriistoa sotaorpojen, pakolais- ja laitoslasten parissa tullen lopputulokseen, että pitkäaikainen äidillisen hoivan puute tuottaa kauaskantoisia vaikutuksia pienen lapsen luonteeseen ja käytökseen. (Singer, 1990, 33–36)

Tuskegeen syfilis-kokeet afro-amerikkalaisilla (1932 – 1972)

Tuskegeen ihmiskokeet on pisimpään jatkunut, tunnettu, hoitoa tavoittelematon ihmiskoe. Se suoritettiin 40 vuoden aikana Alabamassa 600 köyhällä, tummaihoisella sadonkorjaajalla ilman heidän suostumustaan. Koehenkilöitä ei tietoisesti lääkitty syfiliksen parantamiseksi, vaan heille valehdeltiin kokeen sisällöstä ja tarkoitusperästä ja heidän sallittiin sairastuttaa puolisonsa ja lapsensa.

600 varattomalle afro-amerikkalaiselle miehelle luvattiin vuonna 1932 ilmaiset ateriat, maksuton hoito sairauteen, jota yhteisössä nimitettiin pahaksi vereksi, sekä valtion kustantamat hautajaiset, mikäli he suostuisivat ruumiinavaukseen kuolemansa jälkeen. 399 miehistä sairasti syfilistä, mutta he eivät olleet sairaudestaan tietoisia. 201 miestä oli puolestaan terveitä ja he toimivat verrokkiryhmänä kokeessa.

Tutkimusryhmän intresseissä oli jatkaa Norjassa vuonna 1928 suoritettua retrospektiivistä syfilis-tutkimusta, jossa selvitettiin usean sadan valkoihoisen miehen syfilistä patologisista näytteistä. Tuskegeen tutkimusryhmän tarkoitus oli suorittaa prospektiivinen koe samasta aiheesta mutta tummaihoisilla miehillä, joilla sairauden uskottiin etenevän eri tavoin kuin valkoihoisilla.

Vaikka jo tutkimuksen lähtökohdat olivat epäeettiset, 1930-luvun alussa syfilikselle ei vielä tunnettu hoitomuotoa, joten koehenkilöitä ei pidetty tahallaan sairaina. Tilanne kuitenkin muuttui vuonna 1947, jolloin penisillini osoittautui tehokkaaksi tavaksi hoitaa syfilis-potilaita. Tuskegeen tutkimusryhmä salasi koehenkilöiltään tiedon ja jopa aktiivisesti esti heitä hakeutumasta toimivaan hoitoon.

Koe päättyi marraskuussa 1972 vain, koska tieto sen epäeettisyydestä vuosi lehdistölle. Kokeen seurauksena 128 syfilistä sairastaneesta koehenkilöstä kuoli sairauteen tai sen aiheuttamiin komplikaatioihin. Lisäksi 40 puolisolle ja heidän 19 yhteiselle lapselleen oli synnytyksessä tartutettu syfilis. (Greek, 2004, 18)

 

Yhdysvaltain kansallinen laki ruoasta, lääkinnästä ja kosmetiikasta (1937)

Ennen vuotta 1937 lääkkeiden turvallisuustestaaminen ei ollut pakollista. Tilanne muuttui, kun katastrofiksi luonnehdittu sulfaliiniamidi-niminen lääke lanseerattiin markkinoille vuonna 1937. Tuolloin streptokokki-infektiota ja sen muun muassa aiheuttamaan angiinaa alettiin hoitaa Yhdysvalloissa sulfaniiliamidi-antibiootilla, jonka välittäjäaineena käytettiin hiilivetyihin lukeutuvaa dietyleeniglykoliyhdistettä. Dietyleeniglykoli tappoi 107 ihmistä, joista suurin osa oli lapsia. Koska lääkettä ei ollut testattu mitenkään, sen myrkyllisyys oli jäänyt huomaamatta.

Skandaalin tuottaman järkytyksen jälkeen Yhdysvaltain kongressi sääti lain, joka määräsi, että kaikki lääkeaineet ja kemikaalivalmisteet on testattava eläimillä, ennen kuin ne tuodaan markkinoille.

Japanin kemialliset ihmiskokeet (1937 – 1945)

Japanin keisarillinen armeija suoritti laajoja sodankäyntiin liittyviä ihmiskokeita sotavangeilla Japanin ja Kiinan välisessä toisessa sadassa vuosina 1937–1945.

Natsi-Saksan ihmiskokeet (1941 – 1945)

Kansallis-sosialistinen Saksa on muiden ihmisoikeusrikostensa lisäksi kuuluisa julmista ihmiskokeistaan keskitys- ja tuhoamisleirivangeillaan.

Ihmiskokeita suoritettiin esimerkiksi kehon jäätymislämpötilan selvittämiseksi, erilaisten myrkkyjen ja sinappikaasun haitallisuuden määrittämiseksi ja testaamaan antibioottien tehoa tulehdussairauksiin, jotka aiheutettiin vangeille tahallisesti. Natsilääkärit tartuttivat terveisiin koehenkilöihinsä myös malariaa, koleraa ja useita muita sairauksia löytääkseen niille sopivan lääkityksen. Yksi tärkeä tutkimusala oli sterilisaatiotekniikan hiominen sellaiseksi, että se mahdollistaisi miljoonien ihmisten saattamisen hedelmättömiksi mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Tekniikoita hiottiin sekä kemiallisessa, säteilyyn perustuvassa että kirurgisessa sterilisaatiossa.

Vuonna 1943 tohtori Josef Mengele valittiin Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirin lääkäriksi. Siellä hän ryhtyi suorittamaan ihmiskokeita leirin vangeilla, erityisesti juutalais- ja romanilapsilla sekä naisilla. Mengeleä kiinnosti erityisesti kehon epämuodostumat sekä identtiset kaksoset ja kaksostutkimus. Hänen ihmiskokeisiinsa lukeutui muun muassa silmien värin muutos kemiallisesti, imusolmukkeiden ja kohdun poistaminen sekä siamilaisten kaksosten tuottaminen kirurgisin toimenpitein.[1]

Mengele jätti Auschwitzin tammikuussa 1945 vain vähän ennen puna-armeijan saapumista tuhoamisleiriin. Mengele pakeni Brasiliaan, missä hän eli loppuelämänsä joutumatta koskaan vangituksi ja jatkoi ihmiskokeitaan Etelä-Amerikassa.

Toisinaan kuulee väitettävän, että natsi-Saksassa ei tehty eläinkokeita. Hermann Goering kielsikin ”turhaa kärsimystä” aiheuttavat eläinkokeet Preussin alueella vuonna 1933. Tämä ei kuitenkaan estänyt Hitlerin johtamaa Saksaa käyttämästä eläimiä tutkimuksissaan, ja vuosien 1933 ja 1944 välisenä aikana Saksan koe-eläinmäärät kasvoivat samaa tahtia muun läntisen maailman koe-eläinmäärien kanssa. (Greek, 2004, 7-9)

Koeydinräjäytys Bikini-atollilla (1946)

Vaikka rauha solmittiinkin vuonna 1945, maailma kuohui ja uutta sotaa odotettiin ja pelättiin. Näissä tunnelmissa Yhdysvallat suoritti Tyynen valtameren Bikini-atollilla 20 vety- ja atomipommin koeräjäytystä, joista yhdessä 5000 rottaa, sikaa ja vuohta sidottiin sotasaalislaivojen kansille ja altistettiin säteilylle ydinaseen vaikutusten tutkimiseksi. Saaren asukkaat oli siirretty ydinräjäytyksiltä suojaan Rongerikin alueelle.  (Hirsjärvi et al., 2005, 67)

Poliotutkimus
1900-luku – eläinkoeteollisuuden vuosisata
Eläinkokeiden vastustus järjestäytyi Suomessa
Ensimmäinen kaupallinen koe-eläinlaitos
Pavlovin koirakokeet
Kohukirja eläinkokeista yliopistossa
Kulkukoirien käyttö eläinkokeissa kiellettiin, Englanti
Kongressi eläinkokeiden kieltämisestä lailla
Kemikaalien turvallisuustestaus eläimillä alkaa
Nobelin palkinto insuliinista
Therapeutic Substances Act
Penisilliini kehitetään
Harlow’n apinakokeet
Tuskegeen syfilis-kokeet afro-amerikkalaisilla
Yhdysvaltain kansallinen laki ruoasta, lääkinnästä ja kosmetiikasta
Japanin kemialliset ihmiskokeet
Natsi-Saksan ihmiskokeet
Koeydinräjäytys Bikini-atollilla
1900
1910
1920
1930
1940

1950-luku – 2013

Talidomidi lanseerataan (1953)

Talidomidi on kenties käytetyin esimerkki eläinkokein hyväksytystä lääkkeestä, jonka kohdalla eläinmalli epäonnistui kammottavin seurauksin ennustamaan lääkkeen vaikutuksen ihmisen sikiössä. Surullista on, että tutkijat sivuuttivat talidomidin testausvaiheessa ihmisistä jo saadun tiedon, että istukan läpi voisi suodattua sikiön kehitystä haittaavia aineita, vaikka potilastiedot osoittivat selvästi odottavan äidin alkoholin käytöllä olevan vaikutusta sikiön kehitykseen. Talidomidi-skandaali ravisutti maailmaa ja samalla uskoa eläinmalliin ihmislääketieteen edistämisessä.

Talidomidi oli alun perin Länsi-Saksassa valmistettu unilääke. Se saavutti laajaa suosiota, sillä se ei aiheuttanut riippuvuutta toisin kuin muut markkinoilla tuolloin olleet lääkkeet. Talidomidin havaittiin myös helpottavan odottavien äitien raskauspahoinvointia, mikä johti lääkkeen yhä kasvavaan suosioon. Suomessa talidomidi oli reseptilääke, mutta monessa muussa Euroopan maassa sekä Yhdysvalloissa sitä sai ostaa apteekista ilman reseptiä.

Talidomidin vaikutusmekanismeista ei tiedetty paljoakaan, mutta aine oli jyrsijäkokeissa osoittautunut myrkyttömäksi, joten sen uskottiin olevan turvallinen myös ihmisille. Järkytys oli valtaisa, kun 3.-8. raskausviikolla nautitun pienenkin talidomidiannoksen, kahden tabletin, huomattiin aiheuttavan ihmissikiöissä vakavia vaurioita. Talidomidi aiheutti vähintään 10 000 lapselle muun muassa raajojen poikkeuksellista lyhyyttä ja epämuodostumia, kuulon tai näön menettämistä sekä ruuansulatuskanavan, sydämen, munuaisten ja sukuelinten epämuodostumia.

Talidomidin myrkyllisyyden paljastuttua lääkettä testattiin noin sadalla eri eläinlajilla tai -kannalla, muun muassa useilla erilaisilla kaniineilla, hiirillä ja apinoilla. Eri hiiri- ja rottatyypit sekä kaksi koirarotua eivät sairastuneet talidomidin vaikutuksesta, jotkin kaniini- ja hamsterityypit sairastuivat ja jotkin eivät, ja muutamat apinalajit osoittivat pieniä muutoksia talidomidille altistuttuaan. Nämä tulokset saatiin aikaiseksi vasta jälkikäteen, talidomidin jo aiheutettua tuhonsa, 10–25-kertaisella annostuksella suhteessa naisten nauttimiin annoksiin.

Kaiken kaikkiaan talidomidin pääsy markkinoille osoittaa eläinmallin epäluotettavuuden ja ailahtelevuuden lääkkeiden ja sairauksien tutkimisessa. Eläimiä ei käytetty eikä olisi ollut edes mahdollista käyttää ennakoivana mallina talidomidin vaikutuksesta ihmiseen ja hänen sikiöönsä. (Greek, 2004, 54–57)

 

Nobelin palkinto poliotutkimuksesta (1954)

Poliorokote lasketaan usein yhdeksi eläinkokeita hyödyntävän lääketieteen suurimmista saavutuksista, vaikka todellisuudessa maailmaa ravistelleet polioepidemiat lopetettiin nimenomaan in vitro - eli eläinkokeettomien menetelmien ansiosta. Poliorokotteen historia on kuitenkin pitkä ja polveileva, ja eläimilläkin on siinä oma roolinsa.

1900-luvun alussa lääketieteellisessä tutkimuksessa käytettiin oletusarvoisesti eläinmalleja. Myöhemmin, kun uusi lääke oli kehitetty, sitä testattiin sekä eläimillä että nopeasti myös pienellä joukolla ihmisiä. Tämä on myös poliorokotteen tausta.

Poliovirusta tutkittiin useilla eri lajeilla, ennen kuin tutkimus keskittyi apinoihin, joiden selkäydin osoitti virukselle altistuessaan samankaltaisia vammoja kuin ihmisellä. Koska simpanssit sairastuivat polioon toisen simpanssin kudoksesta, apinat pitivät samalla yllä tutkimukselle elintärkeää viruskantaa.

Tohtorit Flexner, Brodie ja Kolmer kehittivät kukin oman poliorokotteensa perustuen apinakokeisiin. Rokotteet toimivat apinoilla, mutta aiheuttivat kokeissa käytetyillä lapsilla allergisia reaktioita eivätkä suojanneet poliolta, vaan osa kokeisiin osallistuneista lapsista halvaantui ja kuoli. Koska polio oli kuitenkin vakava ja pelottava uhka, epäonnistumiset eivät lannistaneet uskoa apinamalliin, vaan tutkimuksia jatkettiin, jotta apinakudosperäistä poliorokotetta voitaisiin kehittää turvallisemmaksi ja tehokkaammaksi.

Ratkaiseva käänne tapahtui, kun John Enders tutkimusryhmineen onnistui laatimaan in vitro -mallin, jossa poliokantaa ylläpidettiin. Näin päästiin tutkimaan puhdasta poliovirusta, ei apinan poliovirusta. Mallin merkitys oli niin valtava tulevalle poliotutkimukselle, että Enders et al. vastaanottivat Nobelin palkinnon vuonna 1954. Keksintö mahdollisti ensimmäisten toimivien poliorokotteiden tuottamisen.

Ensimmäisen toimivan rokotteen laati John Salk ja jälkimmäisen Albert Sabin, molemmat rokotteet kehitettiin 1950-luvulla. Sekä Salk että Sabin testasivat rokotettaan eläimillä, mutta muu ei tullut heidän aikanaan edes kysymykseen. Toimivat poliorokotteet mahdollisti joka tapauksessa laboratorio-olosuhteissa ylläpidettävä viruskanta. Rokotteiden tehokkuus varmistettiin kokeilla, joissa kymmenettuhannet lapsille annettiin joko Salkin pistosrokote tai Sabinin oraalirokote. Molemmat toimivat ja niiden paremmuudesta kiistellään yhä. Sabinin rokote on helpompi antaa, koska sen voi annostella esimerkiksi sokerinpalaan.

Sabin on myöhemmin arvostellut apinoiden käyttöä syyksi poliorokotteen myöhästymiselle useiden vuosikymmenten ajan.

(Greek, 2009, 67-68)

Laika-koira avaruuteen (1957)

Neuvostoliittolainen avaruusalus Sputnik-2 vei Laika-nimisen kulkukoiran ensimmäisenä elävänä olentona Maan kiertoradalle. Laika kuoli avaruudessa, todennäköisesti 5-7 tuntia laukaisun jälkeen. Kuolinsyynä oli ilmeisesti kuumuus ja stressi. [1]

Avaruuteen, Maan ballistiselle kiertoradalle, lähetettiin jo ennen Laikaa useita eläimiä, minkä lisäksi eläinkokein kehitettiin avaruusteknologiaa ja valmisteltiin avaruuslentoja. Tiettävästi ainakin 30 apinaa on lähetetty avaruuteen, useimmiten nukutettuina. Apinalentoja ovat toteuttaneet Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Venäjä, Ranska, Argentiina ja Iran. [2]

3R – kohti koe-eläinten kärsimyksen vähentämistä (1959)

Vuonna 1959 kaksi englantilaista tiedemiestä, William Russell ja Rex Burch julkaisivat laajan selvityksensä eläinkokeiden eettisestä ulottuvuudesta sekä humaanien tutkimusmetodien kehittämisestä ja edistymisestä. Samalla Russell ja Burch lanseerasivat käsitteen 3R:ää, jotka tulevat englannin kielen sanoista replacement eli korvaaminen, reduction eli vähentäminen ja refinement eli jalostaminen eläimiä vähemmän vaurioittavaksi. Tutkijoiden mukaan eläinkoetutkimuksessa pitäisi siis pyrkiä niin kokeiden täyteen korvaamiseen, eläinmäärien vähentämiseen kuin tutkimus-, leikkaus-, käsittelytapojen parantamiseen niin, että eläimille aiheutuva kipu ja kärsimys vähenee.

3R-periaatteella on vankka sija eläinkoekentällä. Esimerkiksi nykyiseen, EU-direktiiviin 2020/63/EU pohjaava lainsäädäntö unionin jäsenmaissa vaatii 3R:n huomioon ottamista. Lisäksi periaatetta on perustettu ajamaan kymmenittäin järjestöjä, yhteistyöelimiä ja yhdistyksiä, ja eläinsuojelujärjestöt vetoavat siihen rutiininomaisesti. Kuitenkin eläinkokeisiin käytetään 2010-luvulla paljon enemmän rahaa ja eläimiä kuin termin lanseeraamisen aikaan.

Animalian perustaminen (1961)

Suomeen perustettiin Ruotsin Nordiska Samfundetin alaosasto tuskallisten eläinkokeiden vastustamiseksi vuonna 1961. Seitsemän vuotta myöhemmin sen nimi vaihdettiin Koe-eläinten Suojelu ry:ksi. Vuodesta 1990 järjestö on tunnettu nimellä Eläinsuojeluliitto Animalia ry.

Helsingin julistus (1964)

Maailman lääkäriliitto hyväksyi vuonna 1964 eettisen linjauksen ihmisillä suoritettavasta lääketieteellisestä tutkimuksesta. Sen keskeinen periaate on, että lääketieteelliseen tutkimukseen osallistuvalta koehenkilöltä täytyy olla hankittuna tietoon perustuva suostumus ennen kuin tutkimukseen voidaan ryhtyä. Lisäksi tutkimukselle tulee laatia ennakkosuunnitelma, joka tulee toimittaa riippumattomalle eettiselle toimikunnalle. Helsingin julistus asettaa yksityiskohtaisia vaatimuksia sille, mitä tietoinen suostumus tarkoittaa - esimerkiksi tutkimuksen rahoitus ja tutkijan mahdolliset eturistiriidat tulee kertoa koehenkilölle. [1]



[1] Julistuksen voi lukea kokonaisuudessaan täältä: http://www.laakariliitto.fi/liitto/etiikka/.

Koe-eläinten Suojelun Säätiön perustaminen (1971)

Ensimmäinen eläinkokeettomaan tutkimukseen apurahoja jakava taho perustettiin Suomeen Eläinsuojeluliitto Animalian voimin. Se sai myöhemmin nimen Juliana von Wendtin Säätiö Animalian perustajajäsenen mukaan. Säätiön kautta voi lahjoittaa kudoksensa eläinkokeettomalle tutkimustyölle.

Tutustu: www.jvws.org.

Singerin Oikeutta eläimille (1975)

Modernin eläinoikeusliikkeen perustajaksi kutsutun australialaisen Peter Singerin alkukielinen teos Animal Liberation julkaistiin vuonna 1975. Siinä utilitaristeihin lukeutuva filosofi Singer määrittelee spesismin, eli lajisorron, käsitteen ja argumentoi, että eläinten syrjiminen ja niiden oikeuksien polkeminen sillä perusteella, että ne eivät kuulu ihmislajiin, on yhtä tuomittavaa ja heikosti perusteltavissa kuin rasismi ja seksismikin.

Teoksessaan Singer esitteli myös laajasti eläinkokeita, nostaen esiin vähemmän tunnettuja eläinkoetutkimuksen alueita kuten puolustusvoimien ja psykologisen tutkimuksen.

Kansainvälinen koe-eläinten päivä Suomessa (1979)

Maailmanlaajuinen teemapäivä otettiin Suomessa käyttöön Eläinsuojeluliitto Animalian aloitteesta vuonna 1979. Koe-eläinpäivää vietetään 24.4.

Koe-eläinasetus Suomessa (1986)

Koe-eläintoiminnasta tuli Suomessa luvanvaraista, kun vuonna 1985 käytiin osittain uudistamaan vuoden 1971 eläinsuojelulakia. Uudessa asetuksessa koe-eläimiksi määriteltiin koe-eläimiksi hankitut tai kasvatetut, selkärankaiset eläimet. Erikseen määrättiin, että kokeissa käytettävien koirien ja kissojen oli oltava koe-eläimiksi kasvatettuja, mihin päättyi kodittomien, karanneiden tai puolivillien lemmikkieläinten käyttäminen eläinkokeissa.

Tieteellinen eläinkoe puolestaan määriteltiin toimenpiteeksi, jossa ”eläimen käyttäminen ihmisen tai eläimen terveyden- tai sairaanhoidon kannalta on tarpeellista ja opetuksellisesti välttämätöntä”. Kokeen tarkoituksena ei saanut uuden lain mukaan olla kivun- tai tuskansietokyvyn tutkiminen, ja eläimen kokemaa kipua ja tuskaa tuli muutenkin kaikin tavoin minimoida. Kokeet oli myös suoritettava siten, että niissä käytettiin aina mahdollisimman alhaisella kehitystasolla olevaa lajia.

Kipua tuottavat eläinkokeet jaettiin kahteen luokkaan, joista 1-luokan kokeissa eläimelle voi aiheutua vakava sairastuminen tai huomattavaa kipua ja tuskaa. 2-luokan kokeessa eläin saattoi kokea vain vähäistä tai lyhytkestoista kipua ja tuskaa. 1-luokan kokeista päätti lääninhallitus, jolle eläinkoetoimikunta antoi kokeesta lausunnon. Toimikuntiin otettiin mukaan vähitellen myös eläinsuojelun edustajia. 2-luokan kokeista toimikunta päätti itse. Käytännössä lupahakemusten hylkääminen on ollut äärimmäisen harvinaista.

Ennen tutkimusta tutkijalta vaadittiin tutkimussuunnitelma, johon liitettiin tieto kokeen tarkoituksesta, suunnitteilla olevasta koe-eläinmäärästä ja niille aiheutuvasta kivusta. Lisäksi tutkimusryhmässä oli oltava henkilö, jolla oli koe-eläintutkimukseen soveltuva korkeakoulututkinto ja joka oli suorittanut koe-eläinkurssin. (Hirsjärvi et al., 2005, 81-83)

Iltalehden salakuvat julki (1987)

Toukokuussa 1987 Helsingin yliopiston fysiologian laitoksen koe-eläinhoitaja Tiina Laaksonen salakuljetti Iltalehden toimittajan ja valokuvaajan salakuvaamaan laitoksen oloja, ennen irtisanoutumistaan.

Julkaistuissa Iltalehden kuvissa esiintyi töpselikissoja, eli unenriistokokeisiin valmisteltuja kissoja, joiden aivoihin oli kiinnitetty elektrodiliittimet. Samanlaisia liittimiä oli myös kolmella apinalla. Ainakin kahdella apinoista teetettiin napinpainallustehtäviä, joihin eläimet motivoitiin pitämällä ne ilman vettä vuorokauden ajan. Kokeen ajaksi ne oli immobilisoitu, eli metallivanne oli ruuvattu kiinni niiden kalloon. Iltalehden toimittaja kertoi nähneensä, kuinka apina söi mätää omasta päästään. Juttu otsikoitiin räväkästi "Näin julma on ihminen".

Animalia, silloinen Koe-eläinten Suojelu ry, ryhtyi selvittämään fysiologian laitoksella tapahtuvia kokeita ja niiden luvallisuutta. Oli ilmeistä, että rikkomuksia oli tehty. Läänineläinlääkäri Timo Estola teki tarkastuksen koe-eläinlaitoksella ja määräsi eläinkokeet keskeytettäviksi. Kokeita oli tehty ilman asianmukaista lupaa, ja luvat määrättiin haettaviksi lääninhallitukselta. (Aarnipuu, 2010, 121)

ECEAE (1990)

Euroopan unionin jäsenvaltioiden yhteistyöjärjestö eläinkokeiden lakkauttamiseksi (The European Coalition to End Animal Experiments) perustettiin vuonna 1990. Se valitsi ensimmäiseksi tavoitteekseen kosmetiikan eläinkoekiellon unionin alueella. Kampanjointi käynnistettiin jättikokoisilla Vanity-nimisen kaniinin asuilla.

ECEAE:n tavoitteen toteuduttua vuonna 2010 koalitio keskittyy muun muassa kodinpuhdistusaineiden eläinkoekiellon lobbaamiseen, EU:n REACH-asetuksen määräämien kemikaalien toksisuuskokeiden vähentämiseen ja eläinkokeettoman tutkimuksen edistämiseen lausunnoilla ja tieteellisellä asiantuntija-avulla. Lisäksi se kampanjoi pahimman vakavuusluokan eläinkokeiden ja kädellisillä tehtävien kokeiden kieltämiseksi kokonaan.

Suomi osaksi eurooppalaista koe-eläinten suojelua (1991)

Suomi liittyi Eurooppalaiseen yleissopimukseen kokeellisiin ja muihin tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien selkärankaisten suojelemisesta.

Dolly-lampaan kloonaus (1996)

Dolly (5.7.1996 – 14.2.2003) oli ensimmäinen aikuisen solun DNA:sta kloonattu eläin. Dolly kloonattiin vuonna 1996 liki 300 epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Viimein onnistunut kloonaus kiihdytti eläinkokeita myös muiden eläinten kloonaamiseksi. Kloonauksen tehnyttä ryhmää johti University of Edinburghin professori Ian Wilmut.

Dolly jouduttiin lopettamaan kuusivuotiaana vuonna 2003 viruksen aiheuttaman keuhkotulehduksen sekä niveltulehduksen takia, kun normaali elinikä olisi ollut kaksi kertaa enemmän.[1]

Kloonaus on yksi esimerkki 1900-luvun lopun tieteellisistä läpimurroista, joita geeni- ja soluteknologian saralla tehtiin. Vaikka kyse on pitkälti in vitro -menetelmien huimasta edistyksestä, kloonaus ja geenimanipulaatio ovat kasvattaneet koe-eläinten käyttömääriä valtavasti.

EU-parlamentti hyväksyi kosmetiikan eläinkoekieltoon johtavan direktiivin (2003)

Vuonna 2003 hyväksytty direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Kosmetiikan eläinkokeita oli vastustettu Suomessa ja maailmalla aktiivisesti 1960-luvulta, sillä ne koettiin turhamaisiksi. Vuoden 2003 EU-direktiivi oli merkittävä siksi, että se kielsi eettisellä tasolla heikosti perusteltavissa olevan testausalan. Uraauurtavaa oli myös se, että vuonna 2003 ei myöskään tunnettu kaikkia korvaavia testaus- ja tutkimusmenetelmiä kosmetiikan eläinkokeille, mutta direktiivi asetettiin siitä huolimatta.

TGN 1412 -skandaali (2006)

TGN 1412 on immunomodulatiivinen lääke, joka kehitettiin multippeli skleroosin (MS-taudin), kroonisen lymfosyyttileukemian ja nivelreuman hoitoon. Sitä testattiin koe-eläimillä, muun muassa rhesusapinoilla, 500-kertaisena annoksena suhteessa ihmisille annettavaan annokseen. Kliinisissä, eli vapaaehtoisilla ihmisillä suoritettavissa kokeissa, se aiheutti kuitenkin päänsärkyä, kuumetta ja huimausta vain hetki lääkkeen antamisen jälkeen ja johti vajaassa vuorokaudessa vakaviin tulehdusreaktioihin ja laajoihin elinvaurioihin ja ainakin yhdellä koehenkilöllä kolmen viikon mittaiseen koomaan.

REACH-asetus EU:ssa (2007)

REACH-asetus (Registration, Evaluation and Authorisation of all Chemicals) pyrkii varmistamaan kemikaalien turvallisuuden ihmisille ja ympäristölle. REACH vaatii laajan tiedon keruun kaikkien sellaisten kemikaalien osalta, joita tuotetaan tai tuodaan EU-alueelle yli tonnin verran vuodessa. Tällaisia kemikaaleja on markkinoilla noin 30 000. Monet näistä ovat olleet käytössä jo vuosikymmenten ajan.

Koe-eläimille REACH merkitsee tuskallisia toksisuustestejä, joissa eläimille annetaan joko ruiskeena tai suun kautta testattavaa kemikaalia. Koe-eläimiä arvioidaan käytettävän REACHin vuoksi yli kymmenen miljoonaa. Tarkkaa arviota on mahdoton antaa.

REACH-ehdotuksesta puuttui aluksi vaatimus ensisijaisesti välttää eläinkokeiden käyttöä. Onnistuneella lobbaustyöllä on voitu pelastaa arviolta kymmeniä miljoonia eläimiä REACHiin kuuluvilta kokeilta.

EU:n koe-eläindirektiivin uudistus (2010)

Uutta koe-eläindirektiiviä alettiin valmistella 2000-luvulla, korvaamaan 20 vuotta vanhaa lainsäädäntöä. Vuonna 2008 esiteltiin uusi ehdotus direktiiviksi, ja se meni Euroopan parlamentin äänestykseen seuraavana vuonna.

Direktiivi 2010/63/EU yhtenäistää jäsenvaltioiden koe-eläinsäädännöt. Tapa on kuitenkin poikkeuksellinen, sillä direktiivi ei salli jäsenvaltioille direktiivin vaatimuksia ylittäviä ehtoja, kuten tiukennuksia eläinten käyttöön tai parannuksia eläinten hyvinvointiin.

Direktiivin hyväksyntää edelsi kuumeinen lobbaus niin eläinsuojelun kuin eläinkoeteollisuudenkin rintamalta. Lopputuloksessa positiivista on, että se muuttaa kaikki EU:ssa tehtävät eläinkokeet luvanvaraisiksi. Näin ei aiemmin ollut kaikissa jäsenvaltioissa. Lisäksi jokainen eläinkoelupa käy läpi arvioinnin ja avoimuus lisääntyy, kun jokaisesta eläinkoehankkeesta on tehtävä julkinen yhteenveto. Julkisesta yhteenvedosta saatavat tiedot jäävät kuitenkin laihoiksi esimerkiksi eläimelle aiheutuvan kivun ja kärsimyksen osalta.

Direktiivi muuttaa myös koe-eläinten tiloille ja hoidolle asetettuja minimivaatimuksia eläimille vähän suotuisammiksi. Lisäksi se määrää, että koe-eläinlaitoksiin on tehtävä viranomaistarkastuksia, joista osa on tehtävä ilman ennakkoilmoittamista. Vaatimus on hyvä, mutta toistaiseksi on selvää, että resurssit eivät riitä tällaisten viranomaistarkastusten järjestämiseksi.

Direktiivi myös kieltää ihmisapinoiden käytön koe-eläiminä poikkeustilanteita lukuun ottamatta. Apinakokeiden salliminen edelleen on myös yksi direktiivin karvaimmista pettymyksistä. Niin ikään on edelleen sallittua käyttää luonnosta pyydettyjä apinoita EU:ssa toimivissa koe-eläinkasvattamoissa.

Uusi direktiivi sallii poikkeusluvalla jopa hyvin voimakkaan ja pitkäaikaisen kärsimyksen aiheuttamisen, samoin kuin suurimman kipuluokan kokeessa käytetyn eläimen uudelleenkäytön.

Direktiivi myös heikensi velvollisuutta eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien käyttöön edelliseen direktiiviin verrattuna.

Jäsenvaltioiden oli määrä sisällyttää direktiivi kansallisiin lakeihin vuoden 2013 alkuun mennessä.

 

Direktiivin 2010/63/EU kansallinen lainsäädäntö (2013)

Suomessa uusi koe-eläinlaki asetuksineen astui voimaan 1.8.2013. Suurin osa EU-jäsenvaltioista sääti kansallisen lain direktiivin pohjalta määräajassa, mutta muun muassa Hollanti ja Italia siirsivät lain hyväksymisen vuoteen 2014 rikkoen direktiivin sisältöä. Myös Saksa vaikuttaa rikkoneen direktiiviä, sillä Saksan uudessa koe-eläinlaissa hyväksytään pysyvän vamman aiheuttaminen. Italia pyrkii takaamaan koe-eläimille laissaan paremman hyvinvoinnin ja suuremmat rajoitukset kuin mitä direktiivi hyväksyy, mutta lakia ei ole siellä vielä hyväksytty.

Talidomidi lanseerataan
Nobelin palkinto poliotutkimuksesta
Laika-koira avaruuteen
3R – kohti koe-eläinten kärsimyksen vähentämistä
Animalian perustaminen
Helsingin julistus
Koe-eläinten Suojelun Säätiön perustaminen
Singerin Oikeutta eläimille
Kansainvälinen koe-eläinten päivä Suomessa
Koe-eläinasetus Suomessa
Iltalehden salakuvat julki
ECEAE
Suomi osaksi eurooppalaista koe-eläinten suojelua
Dolly-lampaan kloonaus
EU-parlamentti hyväksyi kosmetiikan eläinkoekieltoon johtavan direktiivin
TGN 1412 -skandaali
REACH-asetus EU:ssa
EU:n koe-eläindirektiivin uudistus
Direktiivin 2010/63/EU kansallinen lainsäädäntö
1950
1960
1970
1980
1990
2000
2010

Onko eläinkoe hyvä koe?

Eläinkokeet ovat eettinen kysymys. Eläinkokeiden käyttöön ja oikeutukseen liittyy monia ristiriitoja.

Lue lisää

Kudosluovutus ja biopankki

Eläinkokeita perustellaan elintärkeillä tutkimustarpeilla, kun samaan aikaan sairaaloissa heitetään runsaasti hukkaan ihmisperäisiä kudoksia, jotka voisivat hyödyttää ihmisiin liittyvää tutkimusta enemmän kuin eläinkokeet.

Lue lisää

Ihminen ja hiiri

Eläinkokeissa selvitetään esimerkiksi, miten jokin aine vaikuttaa hiireen. Tästä päätellään sen vaikutus ihmiseen. Kuinka samanlaisia ihminen ja hiiri siis ovat?

Lue lisää

Eläinkokeiden etiikka

Eläinkokeet ovat aiheuttaneet keskustelua niiden syntyajoista lähtien. Eläinkokeet lisääntyivät merkittävästi 1800-luvulla, jolloin Isossa-Britanniassa nousi asiaa koskeva, aina parlamenttiin saakka yltänyt julkisen keskustelun ryöppy. Lopulta juuri koe-eläinten asema oli yksi keskeisiä eläinsuojelulakien syntyperusteita.

Lue lisää